maanantai 5. lokakuuta 2020

Mikä on taidetta?

 

Taide- ja luova ilmaisu alkoi viimein! Olen itse odottanut kurssia jopa innolla!

Jujuna on tehdä oppimispäiväkirja ja täten kirjata ajatuksia tänne blogiin.

Taiteen määritelmä on epämääräinen sillä se vaihtelee ihmisesta ja täten näkökulmasta toiseen.

Listaan alle ensin asiat, jotka tehtävänannossa ovat omasta mielestäni taidetta. Sen jälkeen perustelen miksi.

Taidetta ovat:

Tatuoinnit

Arkkitehtuuri

Laulu

Maalaus (tai sen vandalisointi, eli taidevandalismi, meemit)

Tanssi

Grafitit

Valaisimet

Streetdance

Taide on omasta käsityksestäni, kaunista aisteille. Kaikki yllä olevat voivat olla kauniita, 

esimerkiksi silmille tai muille aisteille. Taide tarkoittaa minulle myös luovaa tekemistä, esimerkiksi

maalaaminen ja tanssi lukeutuvat tähän.

Taidetta eivät ole:

Konsertit

Ruoka

Miksi? Konserttihan on laulua ja ruoka-annos voi olla kaunis!

Konsertti on tapahtuma, viihdettä. Niihin mennään fiilistelemään ja tuntemaan yhteenkuuluvuutta muiden fanien kanssa. Koska luokittelen sen vain tapahtumaksi, mielestäni ne eivät ole taidetta.

Ruoka taas, on vain ruokaa. Syömme elääksemme. Annos voi olla kaunis, kuten monet postaavat kuvia ruuastaan instagramiin, mutta ne eivät ole taidetta.

1 kommentti:

  1. hyvää, perusteltua pohdintaa. Haluan vielä vähän hämmenntää pohdintaasi: Sanot, että konsertti on sinulle vain tapahtuma, ei taidetta. Koet näin yleisönä, mutta eikö se ole esiintyjille taiteen tekemistä? Uuden luomista, itsensä ilmaisua, mahdollisesti kauneuteen/ puhuttelemiseen pyrkivää jne?

    Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista