keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Runoja


Sinä olet suuri

Kuin karhu taikka jättiläinen

Minä olen pieni

Pieni kuin keijukainen 

tai vaikka vasa kauriin

Me ollaan kaksi vahvaa sekä herkkää

Yhdessä meistä tulee jotain niin kaunista

Olen sinun syysi elämään

Sinä olet minun syyni jaksaa

Vaikket olisi tottakaan

Olisin silti sinun

tiistai 6. lokakuuta 2020

Toteemi ja sen selitykset

 Pidin tästä tehtävästä paljon, osaksi siksi, koska kaikki paikalla olevat kolmoset tekivät yhdessä saman pöydän ääressä suomimusiikin kanssa. Oli hauskaa piirtää ja värittää puuväreillä ryhmän kanssa ja pohtia mitä elementtejä haluaa piirrokseen haluaa, mikä eniten kiteyttäisi itsensä.

Olin itse hieman jopa ärsyyntynyt toteemi-sanasta. Ymmärrän, että se on helpoin ja ytimekkäin tapa kuvata tehtävänantoa, mutta mieleeni putkahti konseptin olevan varastettu ja luultavasti väännetty ja käännetty ellei jopa turmeltu intiaanikultuurin ulkopuolella. Tai sitten olen vain mussuttava.

Tässä kuitenkin on kuvani:


Kissa kuvaa omaa lemmikkikattiani, tietenkin tärkeä.

Alin "paalu" kuvaa mekkojani ja uudelleen löydettyä "naisellisuuttani" jos ollaan fiinejä.

Seuraava on henkilökohtaisin, enkä tiedä voinko sitä sanoa. Kuvastaa kuitenkin minua ja on lähellä omaa käsitystäni itsestäni.

Ylin on tietenkin pelikonsoli, vietän paljon pelien kanssa aikaa, taukojen kanssa tietenkin. Mukavaa puuhaa.

Paperit päällä kuvaavat kirjoittamistani, pidän kirjoittamisesta ja kirjoitan tarinoita aika ajoin omaksi ilokseni.

Karhu kuvaa tykästystäni eläimeen itseensä kuten myös pehmoleluihin.

maanantai 5. lokakuuta 2020

Taidevandalismi

Taidevandalismi, tai kuten itse niitä myös ajattelen - taidemeemit - ovat mielestäni aika hauskoja ja niistä on taggi instagrammissa. Opettajan kolmas taiteen ja luovanilmaisun tehtävä. Lempitehtäväni tähän mennessä. Taisinpa jopa hieman innostua niiden luomisessa! Näitä voisi tehdä lisääkin.





Maalaukset järjestyksessä:

Axel Hertzberg: Markiisi Alfonso d'Avalos ja hänen rakastajattarensa

Robert Willhelm Ekman: Ilmatar

Frank Dicksee: La Belle Dame Sans Merci

Pitäähän sitä nyt alkuperäiset mainita, kaikki tekijänoikeusvapaita.

(Itseäni ärsyttää kun joku ei mainitse, esim

kyseistä termiä etsiessäni löysin kauniin maalauksen neidosta ja ritarista, mutta postaaja ei ollut kertonut teoksen nimeä tai tekijää. Kyseinen teos on kolmas taidevandalisoitu kuva tässä postauksessa.)


Ovatko meemit yleisesti taidetta? Voidaanko ne luokitella taiteeksi? Etenkin, kun joskus editoidaan oikein kunnolla meemin eteen?

Mikä on taidetta?

 

Taide- ja luova ilmaisu alkoi viimein! Olen itse odottanut kurssia jopa innolla!

Jujuna on tehdä oppimispäiväkirja ja täten kirjata ajatuksia tänne blogiin.

Taiteen määritelmä on epämääräinen sillä se vaihtelee ihmisesta ja täten näkökulmasta toiseen.

Listaan alle ensin asiat, jotka tehtävänannossa ovat omasta mielestäni taidetta. Sen jälkeen perustelen miksi.

Taidetta ovat:

Tatuoinnit

Arkkitehtuuri

Laulu

Maalaus (tai sen vandalisointi, eli taidevandalismi, meemit)

Tanssi

Grafitit

Valaisimet

Streetdance

Taide on omasta käsityksestäni, kaunista aisteille. Kaikki yllä olevat voivat olla kauniita, 

esimerkiksi silmille tai muille aisteille. Taide tarkoittaa minulle myös luovaa tekemistä, esimerkiksi

maalaaminen ja tanssi lukeutuvat tähän.

Taidetta eivät ole:

Konsertit

Ruoka

Miksi? Konserttihan on laulua ja ruoka-annos voi olla kaunis!

Konsertti on tapahtuma, viihdettä. Niihin mennään fiilistelemään ja tuntemaan yhteenkuuluvuutta muiden fanien kanssa. Koska luokittelen sen vain tapahtumaksi, mielestäni ne eivät ole taidetta.

Ruoka taas, on vain ruokaa. Syömme elääksemme. Annos voi olla kaunis, kuten monet postaavat kuvia ruuastaan instagramiin, mutta ne eivät ole taidetta.